Ulkomaanpoliisista, päivää!

Maaliskuussa, kun O:n työt ovat jo ehtineet alkaa ja J vielä viimeistelee hotellihuoneen lattialta käsin siirtymää työpaikasta toiseen, on aika käydä ilmoittautumassa verollepanoa varten. Työskentely Slovakiassa ei edellytä EU:n kansalaiselta työskentelylupaa, mutta ilmoitus vakituisesta asumisesta tulee tehdä paikalliselle virkavallalle, jos siis mielii saada työstään myös rahallista kompensaatiota. Luonnollisesti syynä on tarvittavien tietojen kerääminen verotusta varten. J:n työnantaja toivoi kyseisen visiitin olevan tehtynä jo työsopimusta allekirjoitettaessa, O:n työnantajalle riittää, kunhan virastossa ehtisi käydä näyttämässä naamansa joskus ennen ensimmäistä palkanmaksua.

Olimme saaneet kuulla kyseisestä byråsta mitä värikkäimpiä tarinoita jo muutamien Bratislavassa vietettyjen päivien aikana. Viraston ovelle kannatti kuulemma raahautua jonottamaan jo aamuviideltä, mikäli mieli päästä sisään viraston ovista vielä saman päivän aikana. Tiskin takana murjottava virkailija ei puolestaan tulisi puhumaan kanssasi sanaakaan millään muulla murteella, kuin sujuvalla slovakilla. Taisi joku pelotella kilometrin mittaisessa jonossa tarttuvilla trooppisilla taudeillakin.  

Eräänä keskiviikkoaamuna päätämme ottaa härkää sarvista ja lähteä koittamaan onneamme. Edellisinä päivinä oli hiki otsassa varmisteltu, että molemmilta löytyivät operaatioon tarvittavat passikuvat ja hartaudella koottu valikoima dokumentteja, kuten notaarin leimaamat kopiot vuokrasopimuksista, vuokraisännän kirjallinen vahvistus omistusoikeudestaan kyseiseen asuntoon, passit ja passien kopiot sekä tarvittavilla henkilötiedoilla varustetut slovakinkieliset lomakkeet. Mukaan tulee ottaa myös työnantajan kirjallinen todistus työskentelystä Slovakiassa, vaikka työluvan hakemisesta ei kyse pitänyt ollakaan.

Puoli seitsemältä taksin tilaaminen hotellille, matka kaupungin halki Tonavan toiselle puolelle Petržalkan kaupunginosaan. Keskustan tuntuman sijaan ulkomaanpoliisin virasto löytyy viimein taksikuskinkin yllätykseksi betonilähiön uumenista kerrostalojen lomasta. Olemme paikalla hieman seitsemän jälkeen hytisemässä vilpoisassa maaliskuisessa aamussa.  Emmekä ole ainoat. Paikalla on jo ainakin viitisenkymmentä muuta toiveikasta maahanmuuttajaa. Nopealla vilkaisulla moni jonottaja näyttäisi tulevan Kaukoidän suunnalta. Myös venäjää kuuluu jonosta useammastakin suunnasta. O tunnistaa jonossa puolitutun kollegan ja lyöttäydymme seuroihin. Italialaisella miehellä on mukanaan slovakialainen tyttöystävä, joka lupaa tarjota tulkkauspalvelua tiukan paikan tullen myös kahdelle suomalaiselle. 

Puoli kahdeksalta viraston ovet aukeavat ja oven suusta meitä vilkuilee tukevahko slovakkimies. Tulkkimme ei suostu kääntämään miehen tervehdystä, tyytyy vain pyörittelemään päätään. Liian karkeaa kielenkäyttöä, kuulemma. Ovien auettua aiemmin rauhallinen jonotus muuttuu suorastaan intohimoiseksi suurehkon osan jonottajista alkaessa survoutua sisään vastaanottotilaan. Nelikostamme ei kenenkään tee mieli katkoa kylkiluita, joten päätämme odottaa sivummalla pahimman tungoksen laantumista. Sisällä virastossa ilmoitamme virkailijalle kansalaisuutemme, jonka jälkeen saamme vuoronumerot uutta jonottamista varten. Saamissamme lapuissa ovat luvut 41 ja 42. Ilmeisesti meillä ei ole kiire minnekään, joten päätämme vielä vilkaista muutamaa lomaketta.

Yllättäen numeronäytöllä vilahtaa O:n paperilapulla oleva numero. Seuraa sutjakka syöksyminen suljettuun virastohuoneeseen ja muutamaa minuuttia myöhemmin näytöllä vilkkuu J:n numero. Viidessä minuutissa on paperit ja passikuvat lyöty tiskiin ja raapustettu allekirjoitukset tarvittaviin papereihin. Virkailija on koko toimituksen ajan puhunut asioiden hoitamiseen tarvittavan määrän englantia ja kun alle puoli tuntia on kulunut viraston ovien avaamisesta huomaamme olevamme valmiita lähtemään. Molemmilla on kourassa kapeahko lipare paperia allekirjoitusten ja leimojen kera muistona visiitistä. Kyseisellä paperilapulla on myöhemmin mahdollisuus noutaa virallinen versio todistettavasta läsnäolostamme Slovakiassa ja mikä tärkeintä: mahdollisuus joka kuukautiseen tilipussiin. 

Myöhemmin kollegoiden kanssa käydyistä keskusteluista selviää, että mikäli mielii Slovakiassa muuttaa asunnosta toiseen, on byrokratiaviidakko edessä myös slovakilla. Kun Suomessa henkilötiedot rakentuvat pitkälti sosiaaliturvatunnuksen ympärille, näyttävät ne Slovakiassa niputtautuvan vakituisen osoitteen ympärille. Kun asumus siis vaihtuu, on ilmeisesti myös paikallinen henkilökortti uusittava. Ehkä tutkimusmatkailun nimissä on siitäkin menettelystä vielä jossakin vaiheessa otettava selvää. Vielä emme ole kuitenkaan uskaltautuneet uudelle virastovierailulle.

(Toi. huom. Ennätysnopeasta asioinnistamme kyseisessä virastossa voidaan ilmeisesti kiittää Suomen EU-jäsenyyttä.)