maanantai 8. joulukuuta 2014

Japaniinia – matkalla nousevan auringon maassa, part 2. Kioto ja Nara



On sunnuntai 19.10. armon vuotta 2014 ja olemme viettäneet kolme yötä Tokiossa. Pakkaamme jälleen laukut ja nyssäkät ja suuntaamme Tokion päärautatieasemalle. Ennen Japaniin lähetöämme olemme tilanneet internetin ihmemaailmasta molemmille oman Japanin Junapassin (Japan railpass) seitsemäksi päiväksi ja tänään olemme päättäneet ottaa passit käyttöömme. Passi on ostettava ennen Japaniin lähtöä, sillä paikan päältä sitä ei enää saa hankittua.



Kyseinen matkustusasiakirja antaa oikeuden käyttää JR:n rautateillä liikennöiviä junia koko maassa, vaikkakin myös tiettyjen alueiden paikallisia passeja on mahdollisuus tilata. Kaikkein nopeimmat luotijunat eivät pakettiin sisälly, mutta vallan riittävä määrä muita nopeita yhteyksiä eri kaupunkien välillä. Myös useat JR:n paikallisjunat kuuluvat hintaan. Vaikka passin hinta viikolta kipuaakin muutamaan sataan euroon matkustajaa kohden, tulee matkustus passin kera kuitenkin edullisemmaksi kuin erillisten junalippujen hankkiminen jokaiselle matkustuskerralle. Lisäksi se mahdollistaa mainiosti ex tempore -henkiset retket ja poikkeamat suunnitellulta matkareitiltä, mikäli kiinnostavia kohteita ilmaantuu matkan varrelle.


Matkamme Tokiosta Kiotoon taittuu torkkuessa ja vajaassa kolmessa tunnissa olemme kuin huomaamatta taittaneet noin 500 kilometrin mittaisen välimatkan. Ilmastosopimuksen lisäksi Kioto on tunnettu lukuisista buddhalaisista ja shintolaisista temppeleistään ja on siten ansainut lisänimen ”tuhansien temppelien kaupunki”. Kaupunki selvisi toisen maailmansodan tuhoista lähes koskemattomana ja nähtävyyksiä kiertäessä matkalijalla onkin ongelmanaan valtaisa runsauden pula: vielä tänä päivänä kaupunkimaisemaa koristaa yli 1600 buddhalaista ja yli 400 shintolaista temppeliä, joista 17 on merkitty myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Lisäksi Kioto on pitkän historiansa aikana toiminut keisarillisen Japanin pääkaupunkina ja on siten Japanilaisille itselleenkin tärkeä kulttuurinen keskuspaikka.



Hikari-junia


Ensimmäinen päivämme Kiotossa kuluu lähinnä haahuillessa ja kaupunkin ilmapiiriä haistellessa. Kun hotelli on löytynyt sekä kartalla että konkretiassa, on jo pimeä, joten vietämme illan kaupunkikävelyn ja ruokailun merkeissä. Tokion taivaita hipoviin pilvenpiirtäjiin verrattuna Kioto on perinteisempi Japanilainen kaupunki, jossa kaupunkikuvan yhtenäisyyden vaalimiseksi juuri edellä mainittujen rakennelmien pystyttäminen on kielletty. Sen sijaan on keskitytty vaalimaan kaupungissa perinteisesti vahvana vallinnutta geishakulttuuria, joka on yhä tärkeä osa japanilaisuutta.


Sisäänkäynti Ninna-jin temppelialueelle

Seuraavana päivänämme Kiotossa otamme operaatioksi kiertää useammankin temppelin poikineen. Sateesta huolimatta suuntaamme suhteellisen läheltä hotelliamme löytyvään buddhailaiseen Ninna-jin temppeliin. Temppeli valmistui alun perin vuonna 888, mutta rakennettiin uudelleen 1630-luvulla temppelialueen tuhouduttua tulipalossa 1400-luvulla. Ninna-jista jatkamme matkaamme jalkaisin kohti seuraavaa kohdettamme Ryōan-jin zenbuddhalaista temppeliä ja sen alueella sijaitsevaa kuuluisaa kivipuutarhaa. Ilmeisesti emme ole saavuttaneet satoria, eli zenbuddhalaisten tavoittelemaa valaistumisen tilaa, sillä yrityksistä huolimatta emme kykene samalla kertaa näkemään puutarhan kaikkia 15 kiveä. 


Ryōan-jin kivipuutarha
Ryōan-jissa

Valaistumattomuudestamme huolimatta matkamme jatkuu kohti seuraavaa Unescon perintökohdetta, Kinkaku-jin kultaisen paviljongin temppeliä. Alueella vellovasta ihmismassasta ja opaskirjastamme päätellen olemme saapuneet yhteen Kioton tärkeimmistä nähtävyyksistä. Kolmikerroksisen rakennuksen kaksi ylintä kerrosta on päällystetty puhtaalla lehtikullalla ja paviljongissa säilössä on itsensä Buddhan pyhäinjäännöksiä. Buddhalaisuutta harjoittaville voi paikan kuvitella olevan siten erityisen tärkeä. Tosin jälleen kerran katselemme jälleenrakennettua pytinkiä vuodelta 1955, sillä alun perin 1300-luvulla rakennettu paviljonki on onnistuttu tuhoamaan useaan otteeseen erinäisissä tulipaloissa. 


Kinkaku-ji


Temppeleiden ihastelun jälkeen alkaa jo hämärtää, joten suuntaamme keskikaupungille Nishiki-kadulla ja sen läheisyydessä sijaitsevalle markkina- ja ostosalueelle, jossa tosin varsinainen markkina-aika on jo ohitse, mutta katetut ostoskujat tarjoavat suojaa ajoittaisilta sadekuuroilta. Pyörähdämme myös Kamogawa-joen varrella sijaitsevalla Ponto-chō-kadulla, joka on yhä tänä päivänä tunnettu perinteisistä geisha- ja teetaloistaan. Kadun autenttinen tunnelma ilahduttaa, sillä temppeleitä lukuun ottamatta Kioto on kuitenkin pääsääntöisesti modernia betoniviidakkoa.


 
Ihan kujalla, bambukujalla

Tiistaiaamun valjetessa päätämme heti aamutoimien jälkeen tepastella ihastelemaan Arashiyaman bambukujaa. Viileä ja varjoisa nähtävyys on tosin jo aamusta väen kansoittama, joten jonkin aikaa kujalla trampattuamme hyppäämme jälleen junaan ja suuntaamme päiväksi Japanin ensimmäiseen pysyvään pääkaupunkiin Naraan. 13 230 000 asukkaan Tokion ja 1 464 990 asukkaan Kioton jälkeen 364 466 asukkaan kansoittama Nara tuntuu suorastaan pikkukaupungilta. Nähtävyytenä Nara on kuitenkin oivallinen: kaupungista löytyy useita silmää hivelevän hienoja temppeleitä kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Kierroksemme kattaa muun muassa kuvissa näkyvät Daibutsu-den ja Nigatsu-dōn temppelit. Lisäksi Naran kaduilla ja temppelien pihoilla vaeltaa tuhatkunta kesyä peuraa jäänteenä ajoista, jolloin niitä pidettiin Jumalan sanansaattajina. Suorastaan huikea paikka!


Daibutsu-den - maailman suurin puurakennus
Nigatsu-dō


Illaksi suuntaamme jälleen takaisin Kiotoon ruokailemaan ja suunnittelemaan seuraavien päivien ohjelmaa. Itadakimasu!


Paikallista pikaruokaa