On tässä ilmoja pidellyt

Lunta tuprahteli keskieurooppalaiselta taivaalta eilen aamulla. Heppoisen näköiset hahtuvat tosin menivät ja sulivat saman tein, joten valkeaa maata ei näyttäisi olevan luvassa, mikäli sellaista nyt ylipäänsä onkaan tulossa. Slovakian talvi on siis vielä suurilta osin kokematta, vaikka maaliskuussa saimmekin pieniä maistiaisia kuun alkupuolella yllättäneen takatalven, eli muutaman päivän kestäneen lumi- ja räntäsateen muodossa. 

Maaliskuu 2013

Helmikuu 2013

Slovakian ilmasto on mannermainen ja kuulemamme mukaan talvet ovat lumisia erityisesti vuoristoisilla seuduilla. Noin yleensä ottaen Slovakiassa saadaan talviaikana nautiskella pääosin kosteasta ja kylmästä kelistä. Kosteasta jopa siihen malliin, että parhaiksi talvikengiksi saattavat Kuomien sijaan osoittautua marjametsältä tutut kumisaappaat. Seuraavassa Suomesta saapuvassa postipakettilähetyksessä saisi siis mielellään olla kahdet Kontiot, kiitos.

Suomen olosuhteisiin verrattuna talvi on kuitenkin leuto. Slovakian Tour Guiden (www.slovensko.com) mukaan Bratislava kuuluu maan lämpimimpiin alueisiin, joissa talviajan lämpöasteet seilaavat yleisimmin -5 ja +10 celsiuksen välimaastossa. Öiseen aikaan lämpötila saattaa sukeltaa kymmenen pakkasasteen lukemiin. Suomalaista moiset pikkupakkaset eivät vielä pelota, joten sekä O:n että J:n talvitakit ovat toistaiseksi saaneet lämmittää vaatekomeron muovihenkareita. Monet paikalliset näyttävät kuitenkin jo kietoutuneen toppaan ja tekoturkiksiin ja mallia on ilmeisesti jossakin vaiheessa seurattava, mikäli haluaa välttää kummastelevat katseet keskikaupungin ratikkapysäkeillä.

  

Lumi oli liikaa - joku jäi jumiin

Taka-taka-talvi - maaliskuinen Bratislava

Pohjoisen Euroopan talvista keskusteltaessa nousee Slovakeille mieleen kylmyyden lisäksi yleensä talven pimeys. Marraskuisessa Bratislavassa pimeys ei kuitenkaan tunnu erityisen kaukaiselta. Aamulla puoli kahdeksan maissa työmatkan alkaessa aurinko on jo noussut, mutta viiden jälkeen iltapäivällä tapahtuva kotiin könyäminen onkin jo aivan eri asia, silloin on nimittäin jo kohtalaisen pimeää. Lumettomassa maisemassa syksyinen pimeys kun tuntuu pimeydeltä.

Pohjoista pimeyttä olisi kuitenkin tarkoitus piipahtaa ihastelemassa joulunpyhinä. Toivomme, että meitä ovat vastassa hanget korkeat, nietokset ja saamme vihdoin selvittää, onko Slovakia tehnyt meistä keskieurooppalaisia. Leppoista alkavaa talvea itse kullekin säädylle!

Work on national holiday: yhden pyhäpäivän anekdootti

Perjantai. Slovakiassa vietetään pyhäpäivää ja kaupunki on aavemaisen hiljainen. Koska suuri osa tuntemistamme slovakeista ei ole kotoisin Bratislavasta, vaan jostakin Jumalan selän takaa löytyvästä maalaiskylästä, ei ole vaikea arvata, minne valtaosa kaupungin väestä on suunnannut pyhien viettoon. Sinne jonnekin, keskelle ei mitään. Suomessa pyhäinpäivää vietetään, yllätyspyllätys, sunnuntaina, joten töihin on hinauduttava pitkin jäniksenhampain. 

Matkalla vastaan tulee ehkä viisi autoa, kävelijöitä puolestaan ei näy mailla, ei halmeilla. Pohdin, miltä tuntuisi kävellä Helsingin kaduilla ilman vilkasta aamuliikennettä ja liikennevalojen piipitystä. Varmaankin yhtä epätodelliselta kuin lähes samankokoisessa Bratislavassa kyseisenä perjantaiaamuna. Perillä avokonttorissa kollega toteaa nähneensä työmatkalla lähes yksinomaan vain toisia samassa lasipalatsissa työskenteleviä konttorihiiriä.

Muutaman tunnin työskentelyn jälkeen sähköpostiohjelma sanoutuu irti työsopimuksestaan. Tekisi mieli käydä koputtamassa IT-tuessa istuvaa insinööriä olkapäälle. Todettuani kyseisen osaston sijaitsevan suunnilleen eri pallonpuoliskolla, tyydyn suorittamaan avunhuutoni järjestelmän kautta. Tiiminvetäjämme toteaa pelikoneille suunnatussa asiakastuessa työskenneltävän 24/7. Vietän muutaman hiljaisen minuutin pohtien, miltähän teknikoiden naamat näyttävät muutaman työpäivän jälkeen.

Töiden jälkeen on tehtävä muutama henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvä aineellinen hankinta, joten suuntaan hämärtyneessä aavekaupungissa kohti elämän ja valon keidasta: kauppakeskusta. Vaikka muu kaupunki nukkuisi, kauppakeskukset ovat Bratislavassa aina auki. Matkalla joku jannu jää kävelemään viereen ja anomaan rahaa bussilippuun. Naama on tuttu ja totean jo kerran piffanneeni kaverille jotkut lippurahat. Jälkeenpäin harmittaa. Ehkä kadunmiehellä oli ihan oikeasti tarve pienelle sponsoroinnille.

Tällä välin myös O on vapautettu konttorin syövereistä ja suuntamme yhdessä lähikauppaamme Lidliin. Molempia on alkanut se ainainen jääkaapin valo jo kyllästyttää. Paluureissulla kannettavaa on niin paljon, että kotona on pakko tarkistaa eteisen peilistä, etteivät käsivarret ole yllättäen kasvaneet pituutta.  Ilmeisesti ovat vielä ihan normaalit.

Loppuilta vierähtää sokerihumalassa keskinkertaisen Hollywood -elokuvan kera. Perjantai.

Kulttuuria, kiitos!

Nyt kun majailua keskeisessä Euroopassa alkaa olla takana reilut kuusi kuukautta, on aika pysähtyä pohtimaan omia mielikuvia ja oivalluksia suhteessa Suomen ja Slovakian kulttuurieroihin. Varsinaista kulttuurishokkia ei kumpikaan koe kohdanneensa, mutta toki muutamia eroavaisuuksia on matkan varrella tullut vastaan. Mielenkiintoista on kuitenkin nähdä, muuttuvatko mielipiteet tulevien kuukausien myötä. Aloitetaan kuitenkin ensin siitä yhdestä asiasta, joka selkeästi yhdistää suomalaista ja slovakialaista sielunmaisemaa.

Jääkiekko. Tärkeiden pelien, kuten MM-kisojen alkaessa jotain naksahtaa niin suomalaisen kuin slovakinkin aivokemiassa. Harva se ilta aikuiset ihmiset ahtautuvat liian pieneen tilaan tuijottamaan puolen seinän kokoista taulu-tv:ta karjunnan ja oluttuoppien kilinän säestyksellä. Eikä siinä vielä kaikki: sekä suomalaiset, että slovakit rakastavat Antero Mertarantaa. Slovakit toki eivät ymmärrä Mertsin selostuksesta hölkäsen pölähtämää, mutta ilmeisesti miehen innokkuus ja äänenpaino ovat puhuneet puolestaan; vuoden 2012 Slovakia-Kanada pelissä Mertaranta tuuletti aidon innostuneesti Slovakian puolesta, eikä moinen suinkaan jäänyt huomiotta slovakkien keskuudessa. Tänä päivänä YouTube onkin pullollaan pätkiä Slovakian kiekko-otteluista Mertarannan suomenkielisillä selostuksilla slovakkien kiittelevien kommenttien kera.

Mikä sitten saa härmäläisen ihmetyksiin keskellä slovakialaista kulttuuria?

Hintataso. Toisinaan asiat ovat hämmentävän edullisia, toisinaan saatat törmätä täysin samaan tai jopa Suomea kalliimpaan hinnoitteluun. Mikä siis Slovakiassa ei maksa? Ruoan hintataso on jonkin verran matalampi kuin Suomessa. Poikkeuksena tosin kala, joka lähes aina tuodaan maan rajojen ulkopuolelta melkoisen tuontilisän kera. Pääsääntöisesti kuitenkin palvelut ovat reilusti edullisempia kuin Suomessa. Esimerkiksi ravintolaillallinen kahdelle järjestyy parhaimmillaan noin kymmenellä eurolla ja työaikana täyttävän lounaan voi saada jo reilulla kolmella eurolla. Ohrapirtelön ystäville myös oluen alhainen hinta voi aiheuttaa hilpeyttä (ja edesauttaa alkoholismia).  Ison tuopin kun voi saada eteensä jopa eurolla. Hyvän esimerkin tarjoaa myös kampaamo- ja parturipalvelut. Kun kampaajakäynti melko pitkän ja paksuhkon rehuletin kanssa kaventaa kukkaroa Suomessa noin sadalla eurolla, saa leikkaus- ja värikäsittelyn Slovakiassa vajaalla 40 eurolla. Englanninkielisistä aikakauslehdistä ei Slovakiassa tosin kannata haaveilla, sillä samalla hinnalla saa useista kirjakaupoista ostettua kokonaisen kirjan tai kaksikin.

1,5 litran pikku Kozel keskustan Tesco Expressissä 1,69e.

Henkilökohtaisen tilan tarve. Erkkikin tietää, että suomalainen tarvitsee tilaa ympärilleen ja mieluiten reilusti. Slovakiassa kiusaantuneisuutta saattaakin herättää kaupan kassajonossa niskaan hengittävä kanssajonottaja tai halausetäisyydelle pyrkivä palvelualtis urheilukaupan myyjä. Kassajonossa suomalaisen parhaaksi ystäväksi onkin osoittautunut reiluhko selkäreppu, jolla lähietäisyydelle pyrkivät jonottajat saa pysymään turvallisella etäisyydellä. Urheilukaupan suhteen vaihtoehdot ovat kuitenkin melko vähissä. Useimmiten reipas palvelualttius on kuitenkin pikemminkin poikkeus kuin sääntö, sillä tähän mennessä slovakialaisesta asiakaspalvelusta on sekä O:lle että J:lle muodostunut yksi yhtenevä kokemus:

Asiakaspalvelu on huonoa. Ei toki aina. Jos esimerkiksi myyjällä on hallussaan useampi sana englantia, on palvelu pääsääntöisesti melko hyvää. Missään ei kuitenkaan ole tähänastisen elämän aikana tullut vastaan yhtä yrmeitä tarjoilijoita kuin Slovakiassa. Tarjoilijan saama peruspalkka on toki häkellyttävän pieni, kuulopuheiden mukaan ehkä noin 300 euroa kuussa. Slovakiassa on kuitenkin Suomesta poiketen vallalla tippauskulttuuri, joten jollain lailla luulisi matalan palkan lisäävän innokkuutta hyvään palveluun ja sitä kautta suurempiin tippituloihin. Mene ja tiedä.

Henkilökohtaisen tilan tarve á la täkäläiset pikkulinnut

Liikennekäyttäytyminen. Suomen suurlähetystön mukaan paikallinen liikenne on sujuvaa ja liikenneruuhkat suhteellisen harvinaisia. Suomalaiseen ajokulttuuriin verrattuna meno on selkeästi aggressiivisempaa, muttei kuitenkaan balkanilaisen kaoottista. Vaikka Suomessa kilometrejä tien päällä onkin kertynyt niin O:lle kuin J:llekin, ei paikallinen vauhti ja äänitorvien kuoro innoita tarttumaan rattiin. Polkupyörä puolestaan on slovakille pikemminkin urheiluväline, kuin keino siirtyä paikasta A paikkaan B. Työmatkojaan polkupyörällä taittavia slovakeja ei ainakaan Bratislavassa näy, mutta viikonloppuisin urheilullisen näköisiin pyöräilyharrastajiin törmää tämän tästä. Törmäämisestä puheen ollen...

Kuvitellaanpa, että pyöräilet alamäkeen Bratislavan keskustan läheisellä kukkulalla kuvan pyörätietä pitkin. Vauhtia sinulla on kuvan osoittamassa kohdassa reilusti yli 40 km/h, riippuen kuinka lujaa uskallat jyrkässä alamäessä päästellä. Otetaan mukaan vielä niinkin mahdoton muuttuja kuin slovakian kielitaidon täydellinen puuttuminen tai muuten vain kuvan liikennemerkin huomiotta jättäminen...

...mäen lopussa olevan mutkan jälkeinen puomi tulee vastaan yllättävän nopeasti.

 (Toim. huom.: Jarrutusjäljet eivät edellisestä kuvasta erityisen hyvin näy, mutta varsinkin kesän loppupuolella turistisesongin jälkeen niitä kyllä riitti. Suomalaiset turistit ovat toki turvassa, ymmärtäväthän he mistä liikennemerkki tahtoo varoittaa...)

   Jotta tekstistä ei nyt saisi sitä kuvaa, että asiat täällä Keski-Euroopassa olisivat jotenkin huonosti, on todettava, että edellä mainituista seikoista huolimatta Slovakia on tähän asti osoittautunut aivan yhtä oivalliseksi paikaksi olla ja elää, kuin kotoinen Suomikin. Notta tervetuloa tekemään omia havaintoja ja murtamaan ennakkoluuloja!

Joet tulvimaan itke

Pakko myöntää, että viimeisten viikkojen aikana kotinurkilla vallinnut säätila on ollut suorastaan masentava. Huhtikuu, etenkin loppupuoliskoltaan, oli Keski-Euroopassa ilmeisesti normaalia lämpimämpi. Ainakin Bratislavassa lämpöasteet kipusivat parhaina päivinä jopa yli 25 celsiusasteen ja jo muutaman kaupungilla tepastellun päivän jälkeen t-paidan malliset rusketusrajat alkoivat tehdä tuloaan kaulaan ja käsivarsiin. Eikä harmittanut yhtään. Kunnes kelkka kääntyi. 

Nyt kesäkuun alussa keli muistuttaa pikemminkin syyskuun viimaa ja vihmontaa, joka täkäläisillä tuulilla tarkoittaa työmatkan taittamista tukka naamalla ja sateenvarjo soikeana. Kun nykyistä kotikaupunkia halkoo lisäksi yksi Euroopan suurista joista, voi nokkelana arvata mitä tapahtuu, kun vesi ei lopulta enää jaksa ahtautua uomaansa. Kyllä, joki tulvii. 

 

Kun ei ole kasvanut lapsuuttaan Pohjanmaalla, on vaikea käsittää, millaisesta ilmiöstä kaiken kaikkiaan voikaan olla kysymys. Pahimmillaan tiet ovat poikki, ihmisiä joudutaan evakuoimaan ja mikään ei toimi. Tuskaisin tilanne taitaa tällä hetkellä vallita Saksassa, jossa tilanne monilla seuduilla on juuri edellä mainitun kaltainen. Täällä Slovakiassa vesi tuskin jaksaa kiivetä allekirjoittaneen omalle pihamaalle asti, mutta eipä takuulla naurattaisi, jos oma torppa sijaitsisikin Pertžalkan kaupunginosassa. Tuossa Keski-Euroopan suurimmassa betonilähiössä teitä on jouduttu sulkemaan ja katujen varsille parkkeeraaminen on poliisin toimesta estetty. 

 

  

O piipahti eilen kävelyllä tulvivan Tonavan läheisyydessä J:n viettäessä iltapäivää kahvakuulan kanssa. Leveyttään reilusti lisännyttä jokea oli saapunut ihmettelemään jokunen muukin kaupunkilainen kameroineen, O:n mukaan jopa melkein kaikki muut, paitsi J. Ilmiöstä todistaa myös seuraava YouTube –pätkä, jonka myötä kauempanakin asuva voi päästä mukavasti, ja ennen kaikkea, kuivin jaloin ihastelemaan sitä, miltä täkäläinen maisema näyttää, kun vedenpinta päättää yllättäen nousta kymmenisen metriä normaalia korkeammalle. Enjoy!

 

Ulkomaanpoliisista, päivää!

Maaliskuussa, kun O:n työt ovat jo ehtineet alkaa ja J vielä viimeistelee hotellihuoneen lattialta käsin siirtymää työpaikasta toiseen, on aika käydä ilmoittautumassa verollepanoa varten. Työskentely Slovakiassa ei edellytä EU:n kansalaiselta työskentelylupaa, mutta ilmoitus vakituisesta asumisesta tulee tehdä paikalliselle virkavallalle, jos siis mielii saada työstään myös rahallista kompensaatiota. Luonnollisesti syynä on tarvittavien tietojen kerääminen verotusta varten. J:n työnantaja toivoi kyseisen visiitin olevan tehtynä jo työsopimusta allekirjoitettaessa, O:n työnantajalle riittää, kunhan virastossa ehtisi käydä näyttämässä naamansa joskus ennen ensimmäistä palkanmaksua.

Olimme saaneet kuulla kyseisestä byråsta mitä värikkäimpiä tarinoita jo muutamien Bratislavassa vietettyjen päivien aikana. Viraston ovelle kannatti kuulemma raahautua jonottamaan jo aamuviideltä, mikäli mieli päästä sisään viraston ovista vielä saman päivän aikana. Tiskin takana murjottava virkailija ei puolestaan tulisi puhumaan kanssasi sanaakaan millään muulla murteella, kuin sujuvalla slovakilla. Taisi joku pelotella kilometrin mittaisessa jonossa tarttuvilla trooppisilla taudeillakin.  

Eräänä keskiviikkoaamuna päätämme ottaa härkää sarvista ja lähteä koittamaan onneamme. Edellisinä päivinä oli hiki otsassa varmisteltu, että molemmilta löytyivät operaatioon tarvittavat passikuvat ja hartaudella koottu valikoima dokumentteja, kuten notaarin leimaamat kopiot vuokrasopimuksista, vuokraisännän kirjallinen vahvistus omistusoikeudestaan kyseiseen asuntoon, passit ja passien kopiot sekä tarvittavilla henkilötiedoilla varustetut slovakinkieliset lomakkeet. Mukaan tulee ottaa myös työnantajan kirjallinen todistus työskentelystä Slovakiassa, vaikka työluvan hakemisesta ei kyse pitänyt ollakaan.

Puoli seitsemältä taksin tilaaminen hotellille, matka kaupungin halki Tonavan toiselle puolelle Petržalkan kaupunginosaan. Keskustan tuntuman sijaan ulkomaanpoliisin virasto löytyy viimein taksikuskinkin yllätykseksi betonilähiön uumenista kerrostalojen lomasta. Olemme paikalla hieman seitsemän jälkeen hytisemässä vilpoisassa maaliskuisessa aamussa.  Emmekä ole ainoat. Paikalla on jo ainakin viitisenkymmentä muuta toiveikasta maahanmuuttajaa. Nopealla vilkaisulla moni jonottaja näyttäisi tulevan Kaukoidän suunnalta. Myös venäjää kuuluu jonosta useammastakin suunnasta. O tunnistaa jonossa puolitutun kollegan ja lyöttäydymme seuroihin. Italialaisella miehellä on mukanaan slovakialainen tyttöystävä, joka lupaa tarjota tulkkauspalvelua tiukan paikan tullen myös kahdelle suomalaiselle. 

Puoli kahdeksalta viraston ovet aukeavat ja oven suusta meitä vilkuilee tukevahko slovakkimies. Tulkkimme ei suostu kääntämään miehen tervehdystä, tyytyy vain pyörittelemään päätään. Liian karkeaa kielenkäyttöä, kuulemma. Ovien auettua aiemmin rauhallinen jonotus muuttuu suorastaan intohimoiseksi suurehkon osan jonottajista alkaessa survoutua sisään vastaanottotilaan. Nelikostamme ei kenenkään tee mieli katkoa kylkiluita, joten päätämme odottaa sivummalla pahimman tungoksen laantumista. Sisällä virastossa ilmoitamme virkailijalle kansalaisuutemme, jonka jälkeen saamme vuoronumerot uutta jonottamista varten. Saamissamme lapuissa ovat luvut 41 ja 42. Ilmeisesti meillä ei ole kiire minnekään, joten päätämme vielä vilkaista muutamaa lomaketta.

Yllättäen numeronäytöllä vilahtaa O:n paperilapulla oleva numero. Seuraa sutjakka syöksyminen suljettuun virastohuoneeseen ja muutamaa minuuttia myöhemmin näytöllä vilkkuu J:n numero. Viidessä minuutissa on paperit ja passikuvat lyöty tiskiin ja raapustettu allekirjoitukset tarvittaviin papereihin. Virkailija on koko toimituksen ajan puhunut asioiden hoitamiseen tarvittavan määrän englantia ja kun alle puoli tuntia on kulunut viraston ovien avaamisesta huomaamme olevamme valmiita lähtemään. Molemmilla on kourassa kapeahko lipare paperia allekirjoitusten ja leimojen kera muistona visiitistä. Kyseisellä paperilapulla on myöhemmin mahdollisuus noutaa virallinen versio todistettavasta läsnäolostamme Slovakiassa ja mikä tärkeintä: mahdollisuus joka kuukautiseen tilipussiin. 

Myöhemmin kollegoiden kanssa käydyistä keskusteluista selviää, että mikäli mielii Slovakiassa muuttaa asunnosta toiseen, on byrokratiaviidakko edessä myös slovakilla. Kun Suomessa henkilötiedot rakentuvat pitkälti sosiaaliturvatunnuksen ympärille, näyttävät ne Slovakiassa niputtautuvan vakituisen osoitteen ympärille. Kun asumus siis vaihtuu, on ilmeisesti myös paikallinen henkilökortti uusittava. Ehkä tutkimusmatkailun nimissä on siitäkin menettelystä vielä jossakin vaiheessa otettava selvää. Vielä emme ole kuitenkaan uskaltautuneet uudelle virastovierailulle.

(Toi. huom. Ennätysnopeasta asioinnistamme kyseisessä virastossa voidaan ilmeisesti kiittää Suomen EU-jäsenyyttä.)