sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Talvi tuli, lumi suli



Uusi vuosi 2015 on polkaistu käyntiin. Tai oikeastaan jo lähemmäs kuukausi sitten. Vietimme O:n kanssa joulunpyhät ja uudenvuoden Suomessa suhaillen edestaikaisin idän, lännen ja etelän välillä. Välistä viritimme kotitoimiston pystyyn milloin kenenkin olohuoneessa. Mutta mikä tärkeintä, saimme viettää kotimaassa lähes kokonaisen kuukauden nauttien perheen ja ystävien seurasta. Parempaa ei olisi voinut ollakaan.

Tammikuinen sunnuntaiaamu

Palasimme Slovakiaan loppiaisena, joka muuten täälläkin on kansallinen pyhäpäivä. On pakko tunnustaa, että paluu takaisin keskieurooppalaiseen arkeen ei sujunut täysin kivuttomasti ja suomiloman tunnelmat pyörivät mielessä haikeina muutaman ensimmäisen työpäivän. Toisaalta nyt jälkikäteen tuntuu, että paluun jälkeiset tammikuun viikot ovat hujahtaneet ohi pikavauhdilla ja kohta helmikuu jo kolkutteleekin ovella.

Bratislavan talvi on myös päässyt yllättämään. Eilinen toi nimittäin tullessaan sankahkon lumisateen ja koko päivän kestäneen tupruttelun jälkeen on maa vielä tänään täysin valkea. Sääennusteen mukaan lunta pitäisi sadella tulevalla viikolla useampaankin otteeseen. Pääsääntöisesti lämpötilat ovat kuitenkin pyörineet nollan ja muutamien plusasteiden tuntumassa, joten yöajan muutamat pakkasasteet tuskin saavat lunta pysymään kovin pitkäaikaisena ilmiönä. Mutta lunta se on nuoskalumikin. Ja todennäköisesti sekoittaa liikenteen jossakin vaiheessa. Maanantaiaamun työmatkaa odotellessa siis.

Takapihan maauimala odottaa kesää

Vuosi takaperin talvea vietettiin kuulemma paikallistenkin mukaan melko vähälumisena: valkoisia hahtuvia sattui osumaan maahan lähinnä muutaman hassun päivän ajan. Suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna vietimme siis talven sijaan neljä-viisi kuukautta kestäneen loputtoman tuntuisen kostean ja sumuisen marraskuun. Ei sillä että valtavalla ikävällä kaipaisimme kolmenkymmenen pakkasasteen purevuutta, mutta toisinaan täällä sateen ja loskan keskellä mieli kaipaa talvisen pakkaspäivän kuulautta.

Joulu meni ja katkaisi arkirutiinien lisäksi myös japaninmatkamme juttusarjan, joten lisää tekstiä ja kuvia nousevan auringon maasta on vielä luvassa.


Sohjot pois