Sushi time!

Elokuu ja Praha. Istumme O:n kanssa kahvilan terassilla nauttimassa viimeisistä kesäisistä päivistä ja mietimme, miten selvitä edessä siintävästä syksystä ja sen harmaudesta. Jostakin pälkähtää jommankumman pieneen päähän ajatus matkasta nousevan auringon maahan Japaniin. Tuumailemme ideaa tovin ja teemme laskelmia syksyn talouden suhteen. Vähitellen hulvaton päähänpistomme alkaa näyttää vähemmän utopistiselta ja lokakuun koittaessa olemme varanneet lentoliput Wienistä Tokioon ja takaisin.

Puolitoistaviikkoinen reissumme on nyt takanapäin ja ansaitsee oman erillisen postauksensa, ellei jopa useampia postauksia. Tiivistetyssä muodossa matkan voisi summata kahdella sanalla: kannatti lähteä. Vielä pari viikkoa jälkikäteen olemme fiilistelleet reissua askartelemalla omia makirullia. Aivan yhtä esteettisiä ja tuoreista raaka-aineista valmistettuja pylpyröitä emme ole onnistuneet pyörittelemään kuin keittiömestarit Kaukoidässä. Suhteellisen autenttisen makukokemuksen lisäksi sushin valmistus tarjoaa myös mukavaa arki-illan askartelua, mikäli kärsivällisyys riittää näpertelyyn ja sormiin tarrautuva riisi ei tee hulluksi.

Tästä homma alkaa. Viikonlopun sapuskoista ylijäänyt riisi, joka sattumalta osoittautui sushiriisiksi, levitetään ohuelti leväarkin päälle. Perinteisemmän makuinen lopputulos saadaan varmasti valmistamalla riisi ohjeiden mukaan, mutta päätimme tällä kertaa värkkäillä vähän omanlaisiamme kääryleitä. Internetin ihmemaailmasta löytämiemme ohjeiden mukaan ainakin kaksi kolmasosaa leväarkista pitäisi siis saada riisin peittoon. Toim. huom. kuvan oikeassa yläkulmassa ensimmäisen kierroksen tuloksena syntynyt jokseenkin epäonnistunut makirulla...

Seuraavaksi riisin levitys viimeistellään kostein sormin. Kosteuden pitäisi kuulemma vähentää riisin takertumista, mutta voin kertoa ettei muuten vähennä. Tarraa ainakin allekirjoittaneen räpylöihin liiman lailla, saa hermot kärähtämään ja aikaiseksi massiivisen kokoisia makirullia riisin levittyessä huonosti. Tai sitten rouva ei vain ole tarpeeksi suurisuinen. Toim. huom. oikeassa yläkulmassa olevassa snapsilasissa on vettä käsien kostuttamiseen. Mitään hermotusta loiventavaa ei siis operaation aikana tarvittu.

Kun riisi on saatu taisteltua kohdilleen, asetellaan loput täytteet paikoilleen ja bambumaton avulla pyritään rullaamaan aikaiseksi tasaisen pyöreä ja napakka sushipötkö. Ensimmäinen satsi menee ainakin J:n ja O:n keittiössä yleensä päin mäntyä tai katajaa, mutta alkaa jo toisella rullauksella muistuttaa enemmän autenttista esikuvaansa.

Rullauksen tuotteena syntyneestä pötkylästä leikellään suurin piirtein suuhun mahtuvia palasia ja siinäpä niitä sitten on. Makirullia syntyi ainakin tällä yrittämällä siihen malliin, että tarkoituksena olisi nauttia niistä myös huomisen lounaseväinä. Siitäkin huolimatta, että sushi ei kyllä seuraavan päivän sapuskana erityisemmin enää säväytä. Todellisille kulinaristeille suosittelemmekin avointa mieltä ja matkaa Japaniin. Jälkimmäisestä ehkä enemmän seuraavalla kerralla. Sayonara!