torstai 26. helmikuuta 2015

Eating Slovakia



Joko olen maininnut, että – valitettavasti - slovakialaiset karamellit eivät vaan iske tämän suomalaisen makuhermoon. Saksankielisten maiden suunnalta tulevat suklaat, erityisesti Milka, katoavat kyllä keittiön kaapista alta aikayksikön, mutta muut paikallisesta ruokakaupasta löytyvät herkut, keksit ja karamellit eivät vaan säväytä. Vaikka tunnustaudun melkoiseksi sokerihiireksi pohjolan olosuhteissa, on Keski-Euroopassa tullut vastaan sellaisia makuelämyksiä, että on ollut vain yksinkertaisesti pakko jättää syömättä. Eräätkin lontoonrakeita muistuttaneet namuset päätyivät lopulta roskiin makuelämyksen oltua suunnilleen samassa sarjassa fluorihammastahnan kanssa.

Terveisiä Suomesta

Ilmeisesti Suomessa, ja pohjoismaissa yleensä, makeisten kulutus on muuhun Eurooppaan verrattuna aivan omassa sfäärissään. Poikkeaminen härmäläiseen Prismaan pläjäyttää verkkokalvoille hyllykaupalla karamellivalikoimaa. Kekseistä ja jäätelöstä puhumattakaan. Jos joskus teininä tuli vietettyä lauantai-iltana tuntikaupalla aikaa videovuokraamossa valinnanvaikeuden kourissa, samanlainen dilemma on vastassa niinä harvoina kesän ja joulunajan viikkoina, joita pääsemme viettämään Suomessa. Runsauden pula – yhdenlainen pula kai sitten sekin.

Mmm... Milkaa




Miltä namuset täällä Slovakiassa sitten oikein maistuvat? Suuri osa esimerkiksi paikallisista suklaista menettelee. Suomea tyypillisempää on kuitenkin kyllästää suklaapatukka jonkinlaisella alkoholiaromilla, joka kirjoittajan makuhermoissa ei herätä erityisempiä mielihyvän tuntemuksia. Pahinta ikinä oli pala paikallisten suosimaa alkoholissa uitettua soijapatukkaa. Ainesosista toki en ole 100% varma, mutta ainakin makuelämys vastasi kuvausta. Toinen tyypillinen lisä niin kekseissä kuin suklaissa ovat pähkinät. Varsinkin maapähkinä näyttää olevan slovakkien mieleen. Ei varsinaisesti hyvä, eikä paha. Mitä nyt saattaa toisinaan kyllästyttää ja varmasti aiheuttaa epätoivoa pähkinäallergikoissa.

Slovakiassa myös pakkauskoot ovat selkeästi pienemmät. Useamman sadan gramman makeispussia on jo vaikeampi löytää, sillä suurin osa pusseista painii sadan gramman sarjassa. Toki saman olemme huomanneet myös muiden elintarvikkeiden kohdalla. Huomionarvoista on myös se, että ainakin näin mututuntumalla ja katukuvaa silmäillessä tulee helposti siihen johtopäätökseen, että slovakit ovat keskimäärin suomalaisia hoikempirakenteista kansaa. Onko ilmiö todellinen ja mitkä ovat sen taustavaikuttajat – siihen onkin vaikea sanoa näin paikallista statistiikkaa tuntemattomana mitään. Totta tai tarua, tuskin kuitenkaan pelkästään pienempien pakkauskokojen aikaansaamaa. 

Yhdenlaisen otoksen slovakialaisiin herkkuihin tarjoaa japanilaislähtöinen nuori nainen nimeltä Emmy. Ohessa siis makunautintojen sijaan videonautintoja. Enjoy! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti