Kusti polkee

Maisemia Hainburgista, Itävallasta huhtikuulta 2014

Jossain aiemmassa postauksessa tulikin jo mainittua, että slovakit ovat innokkaita pyöräilijöitä. Työmatkansa paikalliset taittavat lähinnä autolla tai julkisilla, mutta vapaa-ajan koittaessa ja sään niin salliessa, pyörä kaivetaan esiin ja lähdetään ulkosalle sotkemaan. Kun suomalaiselle pyörä on pikemminkin yksi kulkuneuvo muiden joukossa, slovakille kyseessä on urheiluväline. Kaupunkialueella pyöräilijöitä ei siis juurikaan näe, eikä liikenteessä ole erityisemmin otettu fillarikansaa huomioon. Kaupunkien ulkopuolella levittäytyy kuitenkin hyvä verkosto erilaisia pyöräilymahdollisuuksia ja pyöräteitä pääsee sotkemaan sydämensä kyllyydestä niin tasaisella kuin kumpuilevallakin maastolla.

Siltamuotia Itävallan puolelta, maaliskuu 2014

Asenne-eron huomaa usein myös urheilullisesta vaatetuksesta: pyörälenkille lähtevä slovakki on sonnustautunut päästä varpaisiin pyöräilykaupoissa myytäviin tamineisiin aina haaroista pehmustettuja pyöräilyhousuja myöten. Ensikohtaamiseni kyseisen vaatekappaleen kanssa onkin viimevuosien aikana noussut mieleen useampaankin otteeseen. Muistan yhä, miten yläasteaikoinani eläkkeelle jäänyt rehtorimme osoittautui innokkaaksi pyöräilijäksi ja viimeisen lukuvuoden lopulla oppilaskunta päätti muistaa miestä pyöräilyaiheisella paketilla. Erityisesti läksiäislahjassa mukana olleet pehmustetut pyöräilyhousut aiheuttivat hilpeyttä ja nauruntyrskähdyksiä. Muutama tunti polkemista hybridipyörän kivikovalla satulalla on kuitenkin saanut allekirjoittaneen toisiin aatoksiin ja ajattelemaan istumismukavuutta vaippahousufiiliksestä huolimatta.

Pyöräretkellä Unkarissa kesällä 2013

Tänä keväänä mahdollisuus nousta pyörän satulaan aukeni ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna verraten aikaisin. Vuoden 2015 pyöräilykausi tuli avattua kuluvana viikonloppuna lauantain sään helliessä auringonpaisteella ja yhdellätoista lämpöasteella. Suuntasimme suomalais-slovakialais-espanjalaisella seurueella Tonavan rantaa myötäilevälle pyörätielle ja otimme kurssin länteen. Päivän saldona noin 50 kilometriä pyöräilyä Itävallan puolella sijaitsevaan Hainburgin kylään ja takaisin Bratislavaan. Verkkaiseen matkantekoon hurahti reiluhkosti tunteja, mutta toisaalta antoi pehmeän laskun lajiin.

Kevään 2014 pyöräretken maisemia Neusiedler-järven tuntumasta Itävallasta

Tauon paikka

Edellisellä kerralla talven tauon jälkeen allekirjoittanut nimittäin erehtyi O:n ja erään ruotsalaiskollegansa innoittamana pyöräilemään aina Wieniin asti. Kuuden tunnin hikipäisen pyöräilyn jälkeen etsimme edelleen parasta reittiä suurkaupungin rautatieasemalle reisilihasten huutaessa tuskasta. Koska pyöräreitit eivät ole valaistuja ja pyörävalot kaukana valonheittimistä, olisimme joutuneet taivaltamaan takaisin Slovakian puolelle pimeässä. Toisaalta kirjoittajan väsymys koki viimeisten kilometrien aikana suorastaan eksponentiaalisen kasvun. Rautatieaseman pakoillessa etsijöitään mielessä kävi useampaakin otteeseen polkupyörän sijoittaminen Tonavan pohjalle ja loppumatkan taittaminen taksilla.

Hainburg huhtikuussa 2014

Maitohapoista ja puutuneesta takalistosta huolimatta pyöräily voi olla mukavaa ajanvietettä sekä edullinen keino tutustua lähialueen maastoon ja nähtävyyksiin. Erityisen mukavaa hyvällä reissuseuralla ja kauniilla säällä varustettuna. Pyörän päällä on myös helppo saada hiki virtaamaan ja syke hipomaan pilviä. Ihan kelpo urheilua siis, vaikkei allekirjoittaneen ehdottomiin suosikkilajeihin kuulukaan.

Japaniinia – matkalla nousevan auringon maassa, part 2. Kioto ja Nara

On sunnuntai 19.10. armon vuotta 2014 ja olemme viettäneet kolme yötä Tokiossa. Pakkaamme jälleen laukut ja nyssäkät ja suuntaamme Tokion päärautatieasemalle. Ennen Japaniin lähetöämme olemme tilanneet internetin ihmemaailmasta molemmille oman Japanin Junapassin (Japan railpass) seitsemäksi päiväksi ja tänään olemme päättäneet ottaa passit käyttöömme. Passi on ostettava ennen Japaniin lähtöä, sillä paikan päältä sitä ei enää saa hankittua.

Kyseinen matkustusasiakirja antaa oikeuden käyttää JR:n rautateillä liikennöiviä junia koko maassa, vaikkakin myös tiettyjen alueiden paikallisia passeja on mahdollisuus tilata. Kaikkein nopeimmat luotijunat eivät pakettiin sisälly, mutta vallan riittävä määrä muita nopeita yhteyksiä eri kaupunkien välillä. Myös useat JR:n paikallisjunat kuuluvat hintaan. Vaikka passin hinta viikolta kipuaakin muutamaan sataan euroon matkustajaa kohden, tulee matkustus passin kera kuitenkin edullisemmaksi kuin erillisten junalippujen hankkiminen jokaiselle matkustuskerralle. Lisäksi se mahdollistaa mainiosti ex tempore -henkiset retket ja poikkeamat suunnitellulta matkareitiltä, mikäli kiinnostavia kohteita ilmaantuu matkan varrelle.

Matkamme Tokiosta Kiotoon taittuu torkkuessa ja vajaassa kolmessa tunnissa olemme kuin huomaamatta taittaneet noin 500 kilometrin mittaisen välimatkan. Ilmastosopimuksen lisäksi Kioto on tunnettu lukuisista buddhalaisista ja shintolaisista temppeleistään ja on siten ansainut lisänimen ”tuhansien temppelien kaupunki”. Kaupunki selvisi toisen maailmansodan tuhoista lähes koskemattomana ja nähtävyyksiä kiertäessä matkalijalla onkin ongelmanaan valtaisa runsauden pula: vielä tänä päivänä kaupunkimaisemaa koristaa yli 1600 buddhalaista ja yli 400 shintolaista temppeliä, joista 17 on merkitty myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Lisäksi Kioto on pitkän historiansa aikana toiminut keisarillisen Japanin pääkaupunkina ja on siten Japanilaisille itselleenkin tärkeä kulttuurinen keskuspaikka.

Hikari-junia

Ensimmäinen päivämme Kiotossa kuluu lähinnä haahuillessa ja kaupunkin ilmapiiriä haistellessa. Kun hotelli on löytynyt sekä kartalla että konkretiassa, on jo pimeä, joten vietämme illan kaupunkikävelyn ja ruokailun merkeissä. Tokion taivaita hipoviin pilvenpiirtäjiin verrattuna Kioto on perinteisempi Japanilainen kaupunki, jossa kaupunkikuvan yhtenäisyyden vaalimiseksi juuri edellä mainittujen rakennelmien pystyttäminen on kielletty. Sen sijaan on keskitytty vaalimaan kaupungissa perinteisesti vahvana vallinnutta geishakulttuuria, joka on yhä tärkeä osa japanilaisuutta.

Sisäänkäynti Ninna-jin temppelialueelle

Seuraavana päivänämme Kiotossa otamme operaatioksi kiertää useammankin temppelin poikineen. Sateesta huolimatta suuntaamme suhteellisen läheltä hotelliamme löytyvään buddhailaiseen Ninna-jin temppeliin. Temppeli valmistui alun perin vuonna 888, mutta rakennettiin uudelleen 1630-luvulla temppelialueen tuhouduttua tulipalossa 1400-luvulla. Ninna-jista jatkamme matkaamme jalkaisin kohti seuraavaa kohdettamme Ryōan-jin zenbuddhalaista temppeliä ja sen alueella sijaitsevaa kuuluisaa kivipuutarhaa. Ilmeisesti emme ole saavuttaneet satoria, eli zenbuddhalaisten tavoittelemaa valaistumisen tilaa, sillä yrityksistä huolimatta emme kykene samalla kertaa näkemään puutarhan kaikkia 15 kiveä. 

Ryōan-jin kivipuutarha

Ryōan-jissa

Valaistumattomuudestamme huolimatta matkamme jatkuu kohti seuraavaa Unescon perintökohdetta, Kinkaku-jin kultaisen paviljongin temppeliä. Alueella vellovasta ihmismassasta ja opaskirjastamme päätellen olemme saapuneet yhteen Kioton tärkeimmistä nähtävyyksistä. Kolmikerroksisen rakennuksen kaksi ylintä kerrosta on päällystetty puhtaalla lehtikullalla ja paviljongissa säilössä on itsensä Buddhan pyhäinjäännöksiä. Buddhalaisuutta harjoittaville voi paikan kuvitella olevan siten erityisen tärkeä. Tosin jälleen kerran katselemme jälleenrakennettua pytinkiä vuodelta 1955, sillä alun perin 1300-luvulla rakennettu paviljonki on onnistuttu tuhoamaan useaan otteeseen erinäisissä tulipaloissa. 

Kinkaku-ji

Temppeleiden ihastelun jälkeen alkaa jo hämärtää, joten suuntaamme keskikaupungille Nishiki-kadulla ja sen läheisyydessä sijaitsevalle markkina- ja ostosalueelle, jossa tosin varsinainen markkina-aika on jo ohitse, mutta katetut ostoskujat tarjoavat suojaa ajoittaisilta sadekuuroilta. Pyörähdämme myös Kamogawa-joen varrella sijaitsevalla Ponto-chō-kadulla, joka on yhä tänä päivänä tunnettu perinteisistä geisha- ja teetaloistaan. Kadun autenttinen tunnelma ilahduttaa, sillä temppeleitä lukuun ottamatta Kioto on kuitenkin pääsääntöisesti modernia betoniviidakkoa.

 

Ihan kujalla, bambukujalla

Tiistaiaamun valjetessa päätämme heti aamutoimien jälkeen tepastella ihastelemaan Arashiyaman bambukujaa. Viileä ja varjoisa nähtävyys on tosin jo aamusta väen kansoittama, joten jonkin aikaa kujalla trampattuamme hyppäämme jälleen junaan ja suuntaamme päiväksi Japanin ensimmäiseen pysyvään pääkaupunkiin Naraan. 13 230 000 asukkaan Tokion ja 1 464 990 asukkaan Kioton jälkeen 364 466 asukkaan kansoittama Nara tuntuu suorastaan pikkukaupungilta. Nähtävyytenä Nara on kuitenkin oivallinen: kaupungista löytyy useita silmää hivelevän hienoja temppeleitä kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Kierroksemme kattaa muun muassa kuvissa näkyvät Daibutsu-den ja Nigatsu-dōn temppelit. Lisäksi Naran kaduilla ja temppelien pihoilla vaeltaa tuhatkunta kesyä peuraa jäänteenä ajoista, jolloin niitä pidettiin Jumalan sanansaattajina. Suorastaan huikea paikka!

Daibutsu-den - maailman suurin puurakennus

Nigatsu-dō

Illaksi suuntaamme jälleen takaisin Kiotoon ruokailemaan ja suunnittelemaan seuraavien päivien ohjelmaa. Itadakimasu!

Paikallista pikaruokaa

Japaniinia – matkalla nousevan auringon maassa, part 1. Tokio

On keskiviikko 15.10 kuluvaa vuotta. Työpäivän jälkeen keräämme kasaan viimeiset matkatavarat ja suuntaamme Wienin lentokentälle kirjautuaksemme lentoyhtiö Emiratesin lennolle Dubain kautta Tokioon. Ensimmäinen pätkä lennosta sujuu yöaikaan ja saavumme Dubaihin kukonlaulun aikaan torstaiaamuna. Allekirjoittanut nousee seuraavaan koneeseen edellispäivän samoilla silmillä ja kolme Wallander -elokuvaa viisaampana, joten seuraava istunto sujuukin jo melko lailla nukkuessa. Yhteensä 16 tunnin matkaamisen jälkeen saavumme Tokioon puolenyön paikkeilla paikallista aikaa. Passintarkastuksessa jonottamisen ja junareitillä puljaamisen jälkeen saavumme lopulta hotellille lähempänä kello kahta yöllä ja painumme hetimmiten pehkuihin. 

Ensivaikutelma Tokiosta

Jotain uutta ja jotain vanhaa

Seuraavana yönä unta riittää ja kuorsaamme pitkälle puolenpäivän yli. Perjantaipäivä alkaakin osaltamme kohtuullisen myöhään. Toisaalta pääsemme viettämään iltaa ihastellen metropolin valoja ja aktiivista iltaelämää. Illan aikana mm. keisarillisen palatsin alue ja Tokio Tower, japanilainen mukaelma Eiffel-tornista, tulevat tutuiksi. Ihailemme aikamme Tokiota lintuperspektiivistä, jonka jälkeen ramppaamme edes takaisin valaistuja katuja ja kujia. Päädymme lopulta illallistamaan viikonlopun viettoon suuntaavien liikemiesten kanssa englanninkielisellä ruokalistalla varustetussa izakayassa, jota voisi kuvailla japanilaiseksi vastineeksi pubille. Erotumme muista illallistajista ulkonäön ja syömäpuikkojen käsittelynäppäryyden suhteen melko räikeästi. Viereisen pöydän herrasmiehet intoutuvatkin utelemaan kansallisuuttamme ja matkasuunnitelmiamme. Keskustelu toki tapahtuu ylenpalttisen kohteliaasti niin kuin maassa tuntuu olevan tapana.

Perjantai-illan liikennettä

Tokio Tower

Tokio linnun silmin

Lauantaina pääsemme liikenteeseen jo kohtuullisen aikaisin, vaikka jet lag vielä painaakin päälle. Aikaeroa Slovakian ja Japanin välillä on seitsemisen tuntia ja idän suuntaan matkustettaessa univaihe on viivästynyt paikalliseen aikaan nähden. Aivan kivuttomasti ei siis uuden aikavyöhykkeen haltuunotto onnistu. Suuntaamme kuitenkin Tsukijin kalamarkkina-alueelle, jossa ani varhain aamulla tapahtunut markkinaosuus on jo ohitse, mutta paikallisten suosimat pienet sushi ravintolat ovat vielä avoinna ja tarjoilevat todennäköisesti kaupungin tuoreimmasta kalasta valmistettua sushia.

Herkkua on siinä monenlaista

Sushiherkkujen jälkeen jatkamme matkaa Tokion suurimpaan shintolaiseen pyhäkköön, Meiji-jinguun. Pyhäkköalue ja sen rakennelmat ovat alun alkujaan vuodelta 1920 ja nimetty 1860-luvulla Japania uudistaneen Meiji-keisarin mukaan. Kuten moni muukin rakennus ja rakennelma Tokiossa, myös Meiji-jingu tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa. Vaikka nyt ihastelemamme pyhäkkö onkin siis jälleenrakennettu vuonna 1958, on alueen tunnelma kuitenkin melko autenttinen. Alueella kanssamme käyskentelee jonkin verran turisteja, jonkin verran paikallisia, shintolaisuuttaan harjoittavia japanilaisia ja yllätys, yllätys, useampiakin paikallisia hääseurueita perinteisissä kimonoissaan. Yhdestä seurueesta bongaamme länsimaisen sulhon sukulaiset vanavedessään.

Meiji-jingu

Meiji-jingun jälkeen vaihdamme rauhalliset, luonnonläheiset maiset jälleen kaupungin neonvaloihin, sillä seuraava kohteemme on valtavan ihmismassan kansoittama Shibuya crossing.  Kyseessä on siis nuorison suosimalla ostosalueella sijaitseva iso risteys, jossa liikennevalojen vaihtuessa suojatietä on ylittämässä sellainen massa ihmisiä, ettei pieni härmäläinen ole ennen moista nähnyt. Mikäli Wikipediaa on uskominen, kyseessä onkin yksi maailman vilkkaimmista tienristeyksistä. Ainakin mitä tulee jalankulkijoiden määrään. Pällistelemme aluetta tovin Shibuyan metro- ja rautatieaseman ylemmistä kerroksista, ennen kuin jalkaudumme kadulla aaltoilevan väenpaljouden sekaan. Haukkaamme iltapalaa niinkin eksoottisessa ruokapaikassa kuin Burger King, mutta minkäs teet kun ruokalistalta löytyy mustan sämpylän kera tarjoiltavaa hampurilaista.

Shibuya crossing

Mustaa burgeria

Seuraavana päivänä tarkoituksemme on hypätä junaan ja puksutella Fuji-vuoren ohitse kohti Kiotoa. Siitä kuitenkin enemmän seuraavalla kerralla. Stay tuned!

Praha – Kultainen kaupunki

Lemmenlukot maailmanvalloituksella

Tilanne muutama viikko takaperin: jälleen kerran viiikonloppu lähestyi ja pohdimme ongelmaa nimeltä ajankäyttö. Totesimme, että Tsekin tasavallan pääkaupunki Praha oli O:lta vielä näkemättä, joten viikonlopun suunta ja suunnitelmat olivat piakkoin taputeltu. Varaukseen siis hotelli ja bussiliput.

Prague Metronome Letná Parkissa

Suomessa bussi- tai junalippuja tulee harvemmin varailtua etukäteen, mutta täällä keskeisessä Euroopassa olemme useamman kerran saaneet havaita, että erityisesti bussit täyttyvät matkustajista melko huolella. Etenkin pitemmille välimatkoille liput kannattaa ostaa päivää tai paria ennen, ellei mieli jäädä pysäkille näppejään nuolemaan. Monet bussiyhtiöt operoivat netissä, joten varauksen tekeminen on helppoa. Tosin käyttämämme bussiyhtiö Eurolines ei ilmeisesti myy reiteilleen paikkalippuja. Bussilaiturilla on siis oltava odottamassa hyvissä ajoin, mikäli mielii istuskella matkakumppaninsa kanssa vierekkäin. Jos bussin kyytiin on tarkoitus hypätä puolimatkasta, voi peli kuitenkin olla jo menetetty.

John Lennon - mikäli Wikipediaa uskomme, Prahan nuorten sankari

Välimatkaa Bratislava-Praha välille kertyy n. 385 kilometriä ja yhdensuuntainen ajomatka vei maantielaivaltamme reilut neljä tuntia. Edestakainen matka yhtä hemmoa kohden kustansi 24 euroa, joten pelkistä bussilipuista ei vielä jäänyt valtaisaa lovea matkaajien kukkaroon. Hotellista kuitenkin maksoimme hitusen enemmän elokuisen matkustusajankohdan ollessa Keski-Euroopan matkailun high season-aikaa.

Hiljainen hetki Kaarlensillalla

Valitsemastamme matkustusajankohdasta johtuen saimme melko nopeasti todeta, ettemme todellakaan olleet kaupungin ainoat turistit: suurin osa Prahan nähtävyyksistä suorastaan lainehti väenpaljoutta. Muun muassa suositulla Kaarlensillalla sai kaksin käsin pidellä kiinni käsilaukustaan, eivätkä Prahan linna ja keskiaikainen käsityöläiskatu Kultainen kujakaan jääneet pahasti kakkosiksi. Myös vanhankaupungin raatihuone ja sen läheisyydestä löytyvä tähtitieteellinen kello nauttivat melkoisen turistimassan huomiota. Väentungoksesta pääsi kuitenkin helposti hengähtämään poikkeamalla muutaman korttelin päähän nähtävyyksien välittömästä läheisyydestä.

Pelottavia patsaita Hradčanyssa, eli Prahan linnan alueella

Kaupunkivertailua tehtäessä on todettava, että Bratislavaan verrattuna Praha on selkeästi kokoluokaltaan suurempi ja sen voi helposti aistia kaupungin tunnelmassa. Wikipedian mukaan Bratsilavassa asustaa noin 426 000 asukasta, kun taas Prahassa väkimäärä kipuaa noin 1,3 miljoonaan asukkaaseen. Tsekeissä myös maan taloudellinen tilanne on kuulemamme mukaan parempi kuin Slovakiassa. Matkailijalle jäikin tunne siitä, että Tsekin puolella paikat olivat hitusen siistimmät ja paremmin huolletut kuin rajan itäpuolella. Toki Bratislavastakin löytyy silmänruokaa sitä etsivälle, mutta jotenkin Praha onnistuu antamaan kokonaisuutena siistimmän ja vauraamman vaikutelman.

Malá Strana - "Pieni puoli"

Kävelystä nauttivalle matkailijalle muutaman päivän visiitti Prahassa riittää jo mainiosti antamaan jonkinlaisen kuvan kaupungista. Mikäli reissulta odottaa kohtuuhintaista ruokaa, edullista olutta ja keskiaikaista tunnelmaa, on Praha poikkeamisen arvoinen kaupunki. Kaksi littipeukkua nousi pystyyn ainakin tältä suunnalta.

Littipeukuttajat J & O