Kusti polkee

Maisemia Hainburgista, Itävallasta huhtikuulta 2014

Jossain aiemmassa postauksessa tulikin jo mainittua, että slovakit ovat innokkaita pyöräilijöitä. Työmatkansa paikalliset taittavat lähinnä autolla tai julkisilla, mutta vapaa-ajan koittaessa ja sään niin salliessa, pyörä kaivetaan esiin ja lähdetään ulkosalle sotkemaan. Kun suomalaiselle pyörä on pikemminkin yksi kulkuneuvo muiden joukossa, slovakille kyseessä on urheiluväline. Kaupunkialueella pyöräilijöitä ei siis juurikaan näe, eikä liikenteessä ole erityisemmin otettu fillarikansaa huomioon. Kaupunkien ulkopuolella levittäytyy kuitenkin hyvä verkosto erilaisia pyöräilymahdollisuuksia ja pyöräteitä pääsee sotkemaan sydämensä kyllyydestä niin tasaisella kuin kumpuilevallakin maastolla.

Siltamuotia Itävallan puolelta, maaliskuu 2014

Asenne-eron huomaa usein myös urheilullisesta vaatetuksesta: pyörälenkille lähtevä slovakki on sonnustautunut päästä varpaisiin pyöräilykaupoissa myytäviin tamineisiin aina haaroista pehmustettuja pyöräilyhousuja myöten. Ensikohtaamiseni kyseisen vaatekappaleen kanssa onkin viimevuosien aikana noussut mieleen useampaankin otteeseen. Muistan yhä, miten yläasteaikoinani eläkkeelle jäänyt rehtorimme osoittautui innokkaaksi pyöräilijäksi ja viimeisen lukuvuoden lopulla oppilaskunta päätti muistaa miestä pyöräilyaiheisella paketilla. Erityisesti läksiäislahjassa mukana olleet pehmustetut pyöräilyhousut aiheuttivat hilpeyttä ja nauruntyrskähdyksiä. Muutama tunti polkemista hybridipyörän kivikovalla satulalla on kuitenkin saanut allekirjoittaneen toisiin aatoksiin ja ajattelemaan istumismukavuutta vaippahousufiiliksestä huolimatta.

Pyöräretkellä Unkarissa kesällä 2013

Tänä keväänä mahdollisuus nousta pyörän satulaan aukeni ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna verraten aikaisin. Vuoden 2015 pyöräilykausi tuli avattua kuluvana viikonloppuna lauantain sään helliessä auringonpaisteella ja yhdellätoista lämpöasteella. Suuntasimme suomalais-slovakialais-espanjalaisella seurueella Tonavan rantaa myötäilevälle pyörätielle ja otimme kurssin länteen. Päivän saldona noin 50 kilometriä pyöräilyä Itävallan puolella sijaitsevaan Hainburgin kylään ja takaisin Bratislavaan. Verkkaiseen matkantekoon hurahti reiluhkosti tunteja, mutta toisaalta antoi pehmeän laskun lajiin.

Kevään 2014 pyöräretken maisemia Neusiedler-järven tuntumasta Itävallasta

Tauon paikka

Edellisellä kerralla talven tauon jälkeen allekirjoittanut nimittäin erehtyi O:n ja erään ruotsalaiskollegansa innoittamana pyöräilemään aina Wieniin asti. Kuuden tunnin hikipäisen pyöräilyn jälkeen etsimme edelleen parasta reittiä suurkaupungin rautatieasemalle reisilihasten huutaessa tuskasta. Koska pyöräreitit eivät ole valaistuja ja pyörävalot kaukana valonheittimistä, olisimme joutuneet taivaltamaan takaisin Slovakian puolelle pimeässä. Toisaalta kirjoittajan väsymys koki viimeisten kilometrien aikana suorastaan eksponentiaalisen kasvun. Rautatieaseman pakoillessa etsijöitään mielessä kävi useampaakin otteeseen polkupyörän sijoittaminen Tonavan pohjalle ja loppumatkan taittaminen taksilla.

Hainburg huhtikuussa 2014

Maitohapoista ja puutuneesta takalistosta huolimatta pyöräily voi olla mukavaa ajanvietettä sekä edullinen keino tutustua lähialueen maastoon ja nähtävyyksiin. Erityisen mukavaa hyvällä reissuseuralla ja kauniilla säällä varustettuna. Pyörän päällä on myös helppo saada hiki virtaamaan ja syke hipomaan pilviä. Ihan kelpo urheilua siis, vaikkei allekirjoittaneen ehdottomiin suosikkilajeihin kuulukaan.

Kuinkas sitten kävikään

Viime päivinä on ollut varsin jännittävää. O:n samoillessa jossakin päin Tatra-vuoristoa, tuli edeltävän viikon sunnuntaipäivää kulutettua paikallisessa ostoskeskuksessa näyteikkunoiden ihailun merkeissä. Mukaan muutama ystävä ja rento meininki. Useamman tunnin kiertelyn jälkeen alkoi kuitenkin jo tehdä mieli lepuuttaa jalka-parkoja, joten seuralaisteni kanssa ostimme palleroteet (Wikiapedian ehdotelma taiwanilaisen makean teejuoman nimeksi) ja istahdimme alas maailmanparannuksen merkeissä.

Kuplajuomaa, tosin "kuplat" eivät kuvassa näy

Noin puolentunnin istuskelun jälkeen päätimme kerätä kimpsumme ja jatkaa kierrosta. Ja kuinkas sitten kävikään: allekirjoittaneen käsiveska oli luovan taukomme aikana kadonnut jälkiä jättämättä. Tutkimme penkin alusen, tähyilimme lähiympäristöä ja mahdollisia piiloja, jonne laukku olisi voinut sujahtaa. Myöskään teetä myyneen kojun läheisyydestä ei löytynyt merkkejä kadonneesta omaisuudesta. Ja pakko se oli lopulta uskoa todeksi. Joku oli juttutuokiomme aikana ehtinyt käydä nappaamassa veskan mukaansa.

Kuplia myytävänä

Seuraavaksi suuntasimmekin pikamarssia ilmoittamaan tapahtuneesta kauppakeskuksen infotiskille, josta luvattiin ilmoittaa asiasta eteenpäin paikalliselle poliisille. Onneksi käyttämämme Slovakialaisen pankin toimipiste löytyi kyseisestä ostoskeskuksesta ja sattui kaiken lisäksi olemaan avoinna sunnuntaipäivänä (!). Paikallisen pankkikortin jäädyttäminen onnistuikin suhteellisen nopeasti ja suomalaisten korttien suhteen riitti muutaman minuutin kestänyt soitto luottokuntaan. Myös paikallisen liittymän sulkeminen ja uuden sim-kortin hankinta järjestyivät vielä saman iltapäivän aikana.

Muutamassa tuokiossa tärkeimmät järjestelyt oli siis saatu tehtyä ja pian pönötimme koko konkkaronkka tuijottamassa turvakameroiden tallentamaa ihmismassan liikehdintää kellarikerroksen tarkkaamossa. Valitettavasti olimme varkaan kannalta valinneet onnistuneen taukopaikan kameroiden katvealueelta. Mahdollisuus tapahtuneen selvittämiseen todettiin olemattomaksi. Pian seuraamme liittyi paikalle hälytetty poliisi, joka tilannekatsauksen jälkeen pyysi mukaansa poliisiasemalle tapauksen tarkempaa raportointia varten. Onnekseni sain ottaa mukaan koko possen, sillä yksinäni ilman puhelinta ja kotiavaimia olo tuntui suorastaan rampautuneelta.

Asemalla listasimme kadonneet tavarat. Veskan lisäksi matkaan olivat lähteneet muun muassa koko lompakon sisältö, kuten ajo- ja pankkikortit. Kadonneitten listalle päätyivät myös ikivanha Nokialainen kännykkäni, kotiavaimet, sekä tuskalla hankittu Slovak ID -kortti. Todettiin vain, että uutta korttia kannattaisi olla hankkimassa taas jossakin vaiheessa. Ei auttanut itku markkinoilla. O:n kanssa treffit kotiovelle ja illaksi kotiin haavoja nuolemaan. Onneksi kotoa löytyi O:n vanha varakännykkänä toiminut nokialainen, jonne sujautin uuden sim-korttini.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Seuraava päivä, maanantai ja yksi monista Slovakian kansallisista lomapäivistä. Allekirjoittanut työskentelee kotoa käsin, koska Suomessa moista pyhää ei tietenkään tunneta. Työrupeaman jälkeen istumme O:n kanssa olohuoneen sohvalla nettitv:n lumoissa, kunnes puhelin soi. Soittaja on naishenkilö paikallisesta pankista ja ilmoittaa korttieni löytyneen. Tä? Keskustelun tärkeimpänä sisältönä on puhelinnumero, josta omaisuuteni löytäjän voi tavoittaa. Puhelun jälkeen naputtelen tekstiviestin saaamaani numeroon ja alta aikayksikön saan vastauksen slovakialaiselta mieshenkilöltä. Sovimme, että keskustelua jatketaan Facebookin puolella.
 

OC Central

Keskustelun jatkuessa saan tiedokseni, että pelkkien korttien sijaan miehen tyttöystävä on samaisena maanantaina löytänyt koko käsilaukun ja vieläpä samasta ostoskeskuksesta. Toiveikkain mielin sovin tärskyt seuraavaksi iltapäiväksi lounastunnin aikaan ja O ilmoittaa tulevansa mukaani henkivartijaksi, sen verran epäluuloisia kuitenkin olemme. Jostakin syystä soittaja ei ole ilmoittanut löytyneistä tavaraoista poliisille vaan pankille. Hämmentävää, mutta mahdollisesti paikallinen tapa hoitaa asiat kuntoon. Tiedä taas näistä.

Seuraavana iltapäivänä seisoskelemme sovitussa kohtaamispaikassa täsmälleen sovitulla kellonlyömällä. Hyväntekijämme saapuu odotetusti kymmenisen minuuttiea myöhässä (koska ei ole suomalainen, vaan keskieurooppalainen) kadonneen omaisuuteni kanssa. Ja mitä löytyykään käsiveskan sisältä: koko lompakko ja suurin osa sen sisällöstä. Lompakossa kantamani reilut viisi euroa käteistä ovat toki hävinneet, mutta lähes kaikki kortit, kuten vakuutuskortti, slovak ID, suurin osa pankki- ja etukorteista, ovat yhä tallella. Myös kotiavaimet löytyvät laukun pohjalta. Käteisen lisäksi kukkarosta jää puuttumaan Nordean pankkikortti, eikä vanhasta nokialaisesta ole näköhavaintoa. Veska on likainen, mutta sen omistaja oikein tyytyväinen. Kiitämme laukun palauttajaa ja suuntamme takaisin avokonttoriin.

Iltapäivällä jäämme kuitenkin pohtimaan asuntomme lukkojen tilannetta. Vaikka avaimet löytyivät, se ei takaa, etteikö niitä olisi joku ehtinyt kopioida veskan kateissaolon aikana. Saattaa kuulostaa ylireagoinnilta, mutta kiitos slovakialaisen henkilökorttini, kotiosoitteemme on ollut täysin avoimesti kaikkien laukkuni sisältöä tutkailleiden saatavilla. Vuokraisäntämme liputtaa lukko-operaation puolesta, joten todennäkoisesti sarjoitus tai vastaava toimenpide on edessä lähitulevaisuudessa.

Ja sama pytinkin ulkoa

Summa summarum: ei pidä unohtaa, että kaikesta maailmassa vallitsevasta kurasta ja kurjuudesta huolimatta täällä telluksella on yhä olemassa myös avuliaita ja mukavia ihmisiä. Avuliasta ja mukavaa päivänjatkoa itse kullekin!